...eli rapsakat valkosuklaa keksit. Tämä on muunnos vastaavista tavallista suklaata sisältävistä kekseistä. Tein tästä taikinasta puolikkaan ja keksejä tuli n. 20 kpl, riippuu tietysti minkä kokoisia tekee. Taputtelin taikinan aika litteäksi, ja tällä kertaa keksit levisivät enemmän kuin viimeksi, ehkä siksi että jätin alkuperäisen ohjeen kaurahiutaleet pois. Hyviä ovat kuitenkin ja parhaita kun jäävät sisältä aavistuksen tahmeiksi.
200 g voita
1,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
3,5 dl karkeaksi rouhittuja maissihiutaleita (menee kätevästi esim. kaulimella muovipussissa)
130 g valkoista suklaata rouhittuna (Panda)
1,5 dl rouhittuja pecan-pähkinöitä ja hasselpähkinöitä
Kuumenna uuni 190 asteeseen. Vatkaa voi, fariinisokeri, vaniljasokeri ja muna kuohkeaksi suuressa kulhossa. Sekoita vehnäjauhot, sooda ja suola toisessa kulhossa. Lisää jauhoseos ja kaikki muut aineet voivaahtoon. Sekoita hyvin. Ota taikinasta pyöreitä kakkaroita uunipellille leivinpaperin päälle. Kakkaroita kannattaa litistää ja muotoilla hieman. Jätä keksien väliin tilaa. Paista 8-10 minuuttia eli kunnes ovat kullankeltaisia. Anna jäähtyä hetki ja siirrä sitten ritilän päälle jäähtymään. Pikkuleivät kovettuvat jäähtyessään. (voit koristella sulatettulla suklaalla ja nonparelleilla)
keskiviikko, 13. lokakuu 2010
Kommentit