Idea on Pirkasta, muutin kuitenkin ohjetta mieleiseksi.

450 g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1 tl broilerimaustetta, 0,5 tl cajunmaustetta (tai paprikajauhetta, chilijauhetta tms.) ripaus mustapippuria

300 g Kahden värin täysjyväpenneä
(keitinveteen suolaa)

1 pieni kesäkurpitsa
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
Öljyä paistamiseen ja vuokaan
7 dl maitoa
2 munaa
yht. 3 tl basilikaa, oreganoa ja rosmariinia (tai provencen yrttimaustesekoitusta)
1 tl suolaa

Päälle:
150 g raejuustoa
1 dl kevyt emmentalia

Ota broileri huoneenlämpöön. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä lähes kypsäksi eli 7-8 minuuttia ja valuta lävikössä hyvin. Pese kasvikset ja leikkaa paloiksi. Ruskista fileesuikaleet öljyssä ja mausta. Laita pannuun vielä tilkka öljyä ja freesaa kasvikset. Purista sekaan valkosipulinkynsi ja mausta suolalla. Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä ja laita vuokaan pasta, broileri ja kasvikset ja sekoita hiukan. Sekoita maitoon mausteet ja munat ja kaada päälle. Ripottele päälle raejuutsoa ja juustoraastetta, kypsennä 200 asteessa 50 minuuttia.