Ihan hävettää, miten vähän on päässyt keittiöön ja bloggailemaan. Sapuska on ollut tässä huushollissa jo muutaman viikon jotain nopeasti kattilaan-tyyliin, ei ole ehtinyt edes kuvailemaan mitään.

Eilen ostin lohi-fileen. Kala on kyllä ihanaa ja pitäisi syödä useammin!

1604226.jpg

Tässä 1,2 kilon lohifilee, jonka maustoin suolalla, valkopippurilla, sitruunapippurilla ja tillillä. Päälle kolme sipulia Creme Cuisine, johon sekoitin pari desiä emmental-juustoraastetta. Paistoin uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia. Ja kaveriksi muussia tietenkin, pikkuneidillä ei tunnu menevän mikään muu nykyään alas kuin mössö-ruoka. Kaveriksi uunipellille laitoin herkkusieniä, joihin lorotin öljyä ja laitoin basilikaa, oreganoa ja suolaa mausteeksi.