Kiire tuli, oli aikaa leipoa kahdet pikkuleivät tytön päikkäreiden aikana. Joissain ohjeissa käsketään keittämään rasvaa kunnes se on pähkinänruskeaa. Kumma juttu, en ole koskaan saanut rasvasta pähkinänruskeaa, mutta hyviä lusikkaleipiä on tullut silti!

1244889232_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

200 g voita
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl soodaa
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

Väliin:
vadelmamarmeladia
pinnalle sokeria

Paloittele voi kattilaan ja kiehauta. Kun vaahto alkaa laskea eikä rasva ole vielä ruskistunut, kaada se kulhoon. Lisää sokeri ja anna jäähtyä (30-45 min). Sekoita jauhoihin vaniljasokeri ja sooda ja sekoita ne jäähtyneeseen rasvaan tasaisesti. Muotoile taikinasta syvän pikkulusikan avulla soikeita pikkuleipiä ja laita leivinpaperille. Paista 175 asteessa kauniin vaaleanruskeiksi, n. 12-15 minuuttia.

Kun pikkuleivät ovat vielä aavistuksen lämpimiä, levitä pinnalle marmeladia ja paina toinen keksi kanneksi. Kierittele lusikkaleivät sokerissa.

Minusta lusikkaleivät ovat ehdottomasti parhaimpia pikkuleipiä!